SM Vaakuna-ralli Mikkeli 2005

20.2.2005


Mikkelissä on käyty ja Trophyn N-ryhmässä ollaan nyt pisteissä kuudentena. Uskoisin että kettuja eikä muitakaan elukoita nähty koska kuitenkin lähemmäs sata autoa kerkesi peljästyttää ne kun me tultiin vasta niin kaukana. Ja muutenkin miksi ne nyt siihen tien tuntumaan, aattele ny, on nimittäin varmaan paremmat olot siellä metsässä.

No, mennäänpä nyt asiaan ja jätetään moiset törkeät ja kerrassaan asiattomat asiattomuudet.

EK1
Eipä mitään, lähdin vain ajamaan nuotin mukaan ja sen kummemmin ilveilemättä. Ja tuloshan oli vähän liiankin kelvokas. Kuten myöhemmin tullaan havaitsemaan on tämä tyyli ehkä kaikista vallalla olevista tyylilajeista paras. Tähän on kuitenkin niin paljon helpompi lisätä vauhtia kuin sellaiseen jo valmiiksi (leikisti) nopeaan ja yrittäjähenkiseen ajoon. Jota toki luonnostani suosin, mutta nyt on tukahdutettava moiset sankarimielialat.

EK2
Meni jo paljon huonommin kuin ykkönen. Oli yksi varoituspaikkakin, joka jo on tuntuva tappio moisella lyhyellä pätkällä. Ja ei mitään, maalinmutkassa tottakai piti yrittää esittää mutta ei siitäkään mitään tullut. Varovainen piti olla niin kovasti kuitenkin.

EK3
Täähän se oli se pitkä pätkä jolla tämä kisa piti ratkaista.. Ja jos kohta ratkaistiinkin niin ihan väärin päin. Itsehän olen tälläistä elämänmenoa vastaan. Ei minua sentään tulisi lyödä näin pahoin maihin. (mutta kait minä nousen)[kunhan en kasva taas vinoon] Noh, ei mitään, alussa oli idea että "minä vedän" mutta se menikin sitten päin, öh, hittoja! Alkoi menemään oikeastaan siis AIVAN kaikki hitaammat paikat päin jotain huonoa asiaa tai jopa paikkaa. Maaliin päästiin ja todennettiin tilanne. Ei mitään. Jatketaan. Olihan meille jo kakkosen jälkeen tullut txt-viesti jossa luki jotta: "EK2/7: Laaksonen, Vilenius +5,8, Laakso +13,8, Korvola +17,3"

Joka olisi ollut niin ihanan suloinen tulos.

EK4
Täällä kaikki meni sitten niin karmeasti vikaan. Eli ei mitään, mennään ajelemaan ja sitten on semmonen aikamoinen vauhti päällä ja tulee eteen vasen hidas yli, voi yhden kerran! Mutta ei kato siinä mitään, minä näen kyllä jarrutusurat ja mutkan, ja uskon vakaasti omiin kykyihini. Kyllä minä tämän homman hoidan, ei tässä mitään. Noh, siinä vaihteita alas kelatessa, kutkin pohjassa, moottori se menee ja sammuu, voihan nenä! Ei muuta kuin kytkin ylös ja vasen jalka valmiina jarrulla ja kässäri päälle, josko lähtis käyntiin ja kääntyiskin, mutta tietää tämän, ei mokoma tee kumpaakaan!

Jotenka myö mentiin hankeen ja vähänkö otti päähän kun kerkes nähä ennen kuin lumi alkoi pöllyämään että osutaan puuhun, aijai kun ei viitti kiroilla tässä! Sitä oikeaan avoimeen sivustaamme osunutta uhkaa (puuta) en kerennyt havaita ennen kuin jälkeenpäin todensin tuon taistelun tappiot. Jotka olivat takasivulasi ja karmea ruttu sen alla. Suurimmat tappiomme tosin osuivat tietysti kärkeen, ja sehän se onkin se tosimiesten paikka. Ajoneuvon pysähdyttyä ensin harmitti niin julmetusti, "tätäkö aina!?" että mitähän mun pitäis alkaa tekeen pystyäkseni estämään omaan toimintaani kohdistuvat "venäläistämistoimet". Mutta onneksi sitten alkoi päässä jo soimaan Dean Martinin Walking in The Winter Wonderland, eli suomeksi: "metsän poika tahdon olla, sankar jylhän kuusiston!" Koivuun myö kyllä osuttiin. Ainankin Tuomon mielestä.

Mutta perskules sentään, sieltä ilmestyi sitten piiiitkän odotusajan jälkeen yleisöä ja nosteltiin auto tielle ja ajettiin sivuun ja ihmeteltiin ja todettiin ajoneuvon kunto omalla tavallaan kelvokkaaksi. Jotenka lähdettiin hakemaan just niitä kahdeksansia sijoja tai mitä nyt enää oli edessä.

Mentiin huoltoon ja sinne mennessä otettiin 10s tappiota mennessämme 1kpl minuuttia myöhässä sisään. Sillä konstilla saimme Ruuthin Pekan pois meidän perästä pitkältä vitospätkältä ja saimme molemmat F-ryhmän sekaan tippuneet poloiset peräkkäin. Ja Pesonenko oli joka oli Pólolla meidän takana sitten. Ruuth ja/tai hänen co-driver on oikeastaan tuosta sinänsä pyytettömän jalosta teosta meitille oluet velkaa, tai no, velkaa ja velkaa.

EK5
Meillä kun oli nuo lisävalot laitettu konepellille "ihan muina miehinä", että samapa tuo mihin ne tälläsessä tilanteessa näyttää. Ja siis hiljattain rytätylle konepellille niin ne nyt näyttivät suunnilleen minun varpaille! Eli pikki-riikkisen liian lähelle. Ei myö oikein nähty mitään hei. Mentiin hiljakseen ja se oli hyvä se.

EK6
Äskööseen pätkän jälkeen säädin valoja paria kynää hyväksikäyttäen näyttämään enemmän ylöspäin ja nyt jo nähtiin kivasti. Mikäs siinä oli ajaessa. Nii joo, täällä sitte tuli ne luokkapohjat joo. Tosin varzin marginaalisella erolla.

EK7
Ajeltiin muina miehinä. Oikein silleen esimerkillisesti.

Siitä vaan sitten maaliin. Ja eihän siinä mitään, pieleen meni taas tällä kertaa, mutta hei, "elämä on".